tiistai 19. joulukuuta 2017

Katsaus menneeseen syksyyn

Hallöchen alle!


Syksy on mennyt ohi hurjaa vauhtia, ja tällä viikolla koittaa ja joulu ja sen mukanaan tuomat herkut, rentoutuminen sekä aivojen nollaus kiireisen syksyn jäljiltä. Tuntuu aivan uskomatonta, että joulu on kohta jo ovella, sillä vastahan tätä syksyä aloiteltiin! Suurin osa opiskelijoistamme on ehtinyt lähteä jo lomien viettoon, ja minullakin olisi enää yksi essee kirjoitettavanani ennen kuin hyppään Valtimolle suuntaavaan bussiin ja riennän kotiin valmiiden herkkuruokien ääreen kuuntelemaan joululauluja ja nautiskelemaan ansaitusta lomasta. Lomani huipentuu tammikuun alkuun, jolloin lähden muutamaksi päiväksi Müncheniin. Tuskin maltan odottaa, että lentokone laskeutuu Saksaan, ja pääsen tutustumaan tähän ihanaan kaupunkiin!

Ennen lomaa ja kaikkea tätä ylensyömistä sekä rentoutumista haluaisin kuitenkin tehdä pikaisen katsauksen menneeseen syksyyn ja muistella, mitä kaikkea Ablaut onkaan jäsenistölleen järkkäillyt. Kuten viime vuosina, tänäkin vuonna Ablautin syksy oli täynnä kaikkea kivaa ja vähän uuttakin.


Ablautin syksy alkoi viime vuodelta tutulla Abenteuertagilla, jossa jäsenistömme pääsi tutustumaan Joensuun Jump Parkiin. Hyppimisen ja pomppimisen jälkeen tankkasimme Rossossa mitä herkullisinta ruokaa ja sieltä jatkoimme vielä pelaamaan biljardia sekä viettämään iltaa yhdessä.


Lokakuussa Ablaut järjesti mahtavat Oktoberfest-sitsit Nefan ja Metsäylioppilaiden kanssa. Sitsit olivat onnistuneet, ruoka oli ihanan saksalaista ja saimme kerrankin luvan kanssa hoilata saksankielisiä juomalauluja oluen kera koko illan! Mitä muuta saksan opiskelija voisikaan toivoa?


Sitsien lisäksi järjestimme jo perinteeksi muodostuneet Oktoberfestit yhteistyössä opettajiemme kanssa. Festeillä saimme nauttia hauskasta ohjelmasta, hyvästä ruuasta ja halutessaan saksalaisista oluista. Franzkin oli mukana fiiliksessä ja tutustui Oktoberfestien perinteisiin hymy huulillaan. Ablautin lokakuu oli siis hyvin Oktoberfest-henkinen, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin.


Syyslukukausi huipentui Ablautin pikkujouluihin, jotka Ablautin hallitus järjesti tänä vuonna ensimmäistä kertaa kokonaan. Se ei menoa haitannut, sillä Linnan juhlat -teemaisissa pikkujouluissa pöydät notkuivat erilaisista herkuista. Illan aikana pidettiin myös puheita, tanssittiin ei niin Linnan juhlien henkisesti ja osallistuttiin hauskoihin aktiviteetteihin. Seuraavan päivän olotila ei ollut mitä parhain, mutta se ei haitannut, sillä saimme viettää mahtavan illan yhdessä opettajien kanssa!


Ablautilla oli syksyn aikana myös kunnia edustaa Lingtwisti ry:n sekä Helsingin saksan kielen opiskelijoiden ainejärjestön Umlaut ry:n vuosijuhlilla. Kuvassa poseeraamme Turun saksan  kielen opiskelijoiden ainejärjestön Germanica ry:n edustajien kanssa, joihin tutustuimme illan aikana. Vuosijuhlat ovat aina ihania, ja niin olivat myös nämä kaksi, joissa pidettiin liikuttavia puheita, seurattiin mukaansatempaavia esityksiä ja syötiin herkullista ruokaa.

Näihin kuviin ja tunnelmiin haluankin päättää muisteluni ja toivottaa teille kaikille oikein ihanaa ja rauhallista joulua sekä hyvää uutta vuotta. Muistakaa ottaa rennosti ja nauttia lomasta, jotta taas ensi vuonna akut ovat latautuneet kevättä ja sen tulevia koitoksia varten!


LG
Sini
Puheenjohtaja 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti