torstai 31. elokuuta 2017

Puheenjohtajan syystervehdys

Hallo alle!

Syksy on täällä taas! Kesä meni aivan kuin siivillä töiden ja opintojen parissa, eikä ainakaan säiden takia harmittanut istua sisällä kassan takana tai gradukirjojen parissa. Toivottavasti te kaikki saitte vaihtelevista säistä huolimatta rentouduttua ja ladattuja akkuja tulevaan vuoteen! Itse nautin siitä, kun on jatkuvasti jotain tekemistä, sillä tylsistyn todella helposti, jos täytyy ”vain olla” vailla minkäänlaista järkevää tekemistä. Koska en osaa pysyä paikoillani, oma tapani rentoutua tuleekin tekemisen kautta. Siksi täytinkin vapaapäiväni urheilulla, hyvillä kirjoilla ja sattuipa välillä sellainenkin tuuri, että aurinko pilkahti pilven raosta, ja pääsin nautiskelemaan lämmöstä mummolan nurmikentille. Kävin myös patikoimassa ja ihastelemassa Suomen kaunista luontoa, juhlin hyvän ystäväni valmistujaisia, sain kunnian päästä kaasoksi ensi kesänä järjestettäviin häihin ja pelkäsin kuollakseni Linnanmäen hurjissa laitteissa.

Pieni yksityiskohta kesäiseltä patikointiretkeltä.

Kaiken tämän pyörityksen jälkeen olen hyvin levännyt, rentoutunut ja jo innoissani tulevasta syksystä ja sen tapahtumista! Hallitus on kesän aikana miettinyt ja ideoinut monia mukaansatempaavia tapahtumia, joista ensimmäisenä on vuorossa jo viime vuonna alkunsa saanut Abenteuertag. Tänä vuonna lähdemme porukalla trampoliinipuistoon, syömme Rossossa ja jatkamme iltaa Cosmicissa biljardin ja rennon hengailun merkeissä. Tämän lisäksi suunnitteilla on kaikkea muutakin kivaa, joten pidähän silmäsi ja korvasi auki, sillä näistä syksyn tapahtumista et halua jäädä paitsi!

Tämä syksy ja tuleva vuosi ovat siitäkin erityisiä, että nyt alkaa todennäköisesti viimeinen kokonainen opiskeluvuoteni saksan kielen opiskelijana. Tulevan vuoden keskityn vielä jäljellä oleviin kursseihini, kun taas ensi vuoden syksy meneekin gradun kirjoittamisen parissa ja häämöttävästä valmistumisesta unelmoiden. Mieleni on pyörinyt jo jonkin aikaa tulevaisuudessa ja valmistumisen jälkeisessä elämässä, mutta nyt aion kääntää katseeni tulevaan vuoteen ja keskittää kaiken energiani pelkästään tähän syksyyn, sillä siitä tulee varmasti aivan mahtava, enkä halua jäädä mistään paitsi. Tehdään siis tästäkin vuodesta unohtumaton, ilontäyteinen ja mahtava!

Ihanaa ja energistä syksyn alkua kaikille!

LG
Sini, pj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti