maanantai 2. tammikuuta 2017

Katsausta menneeseen vuoteen


Hallo! 

Jopas aika on kulunut nopeasti. Syksy oli ja meni, ja nyt pitäisi suunnata katse kevätlukukautta kohti. Jäädessäni joululomalle 23. päivä ajattelin, että olisin kirjoittanut tämän tekstin ennen vuotta 2017, mutta päivät hujahtivat ohi nopeasti ja yhtäkkiä ollaankin uuden vuoden puolella. 

Mennyt vuosi on ollut Ablautille antoisa ja työntäyteinen mutta myös haikea. Vuoden 2016 teimme paljon yhteistyötä muiden ainejärjestöjen kanssa. Olemme vaalineet yhteistyötä Godiksen ja Iskran kanssa, järjestäneet Ablautin osalta viimeiseksi jäävät fuksiaiset GoAbIs-yhteistyönä Kassoksen kanssa ja juhlineet Warjoja Humpan ainejärjestöjen kanssa. Lisäksi tutustuimme Joensuun Insinööriopiskelijoiden kautta AMK-opiskelijoihin, kun järjestimme yhteiset sitsit. Syksyllä sitsasimme poikkeuksellisesti kahdesti, kun viininpunaiset sitsit kokosi yhteen Ablautin, Judican, Legion ja Opossumin. Poikkitieteellisiä tapahtumia on aina mukava järjestää, mutta yhtä mukavaa on kokoontua yhteen myös pelkällä Ablautin porukalla. Henkilökohtaisesti syksyn suurin kohokohta oli syyskuun Abenteuertag, jossa uudet ja vanhat tutustuivat toisiinsa hauskojen aktiviteettien avulla. 

Haikeutta ja tyrmistystä koimme kuullessamme UEFin luopuvan saksan koulutusvastuusta, mikä tarkoittaa, että ensi syksynä uusia pääaineopiskelijoita ei enää oteta, mutta opinnot jatkuvat normaalisti siirtymäajan verran, kunnes saksa jatkuu vain sivuaineena. Ablaut ei tästä uutisesta kuitenkaan lannistu, vaan jatkaa aktiivista taivaltaan niin tapahtumien järjestämisessä kuin niihin osallistumisessa. Tiedän monta henkilöä, jotka odottavat Tampereen Germanistipäiviä kuin kuuta nousevaa! 

Ablaut valitsee 19.1. uuden hallituksen vuodelle 2017. Kannustan kaikkia hallitustoimintaa edes hiukan harkitsevia hakemaan mukaan toimintaan. Siinä missä Ablaut on jäsentensä näköinen, on myös jokainen hallitus erilainen. Toimintaa tulee kehittää eteenpäin, ei siis tule kangistua vanhoihin kaavoihin, jos ne eivät ole toiminnan kannalta järkeviä, ja tässä uudet toimijat ovat avainasemassa. 
Lisää hallitustoiminnasta voit lukea vanhoista postauksista ja lähipäivinä päivittyvästä hallitusaiheisesta postauksesta. 

Minun on tullut aika sanoa kiitos ja hei, vaikka virallisesti toki puheenjohtajana tuonne vuosikokoukseen asti olenkin. Tämä kausi jääköön viimeiseksi, sillä vaikka olenkin menneistä kausista erityisen paljon nauttinut, kaikki hyvä päättyy aikanaan ja minunkin tulee joskus valmistua. Hallitukseen hakeminen on ollut minun opiskeluaikani yksi parhaita päätöksiä, joten tee sinäkin sellainen!


LG
Mira 
puheenjohtaja 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti