torstai 10. tammikuuta 2013

Hallo!

Ablaut ry:n uusi hallitus päätti perustaa oman blogin. Tässäpä tämä nyt sitten on! Blogin on tarkoitus olla tiedotuskanava, hallituksen purkautumispaikka sekä Ablautin kotisivut. Näin ollen tämän hetkiset kotisivut katoavat piakkoin bittiavaruuteen... Lisäksi blogilla on tarkoitus infota saksan kielen opiskelusta kiinnostuneita ja kertoa ainejärjestötoiminnasta yleisesti. Blogia päivittelee Ablautin hallituksen jäsenet ja tarkoitus olisi kirjoitella kuulumisia säännöllisesti.

Kaudella 2012 Ablaut toimi varsin aktiivisesti. Olimme mukana ISYY:n järjestämässä kaupunkisuunnistuksessa pitämässä rastia Iskran ja Godiksen kanssa, järjestimme bileitä, osallistuimme Jyväskylässä järjestettyihin Germanistipäiviin ja vappua juhlimme perinteisellä piknikillä Ilosaaressa. Kausi 2012 päättyi professorimme Chris Hall:in jäähyväisluentoon, jossa Ablaut oli edustamassa ja ojentamassa muiston yhteisistä vuosista. Opiskelijoita oli paikalla sankoin joukoin ja mikä olisikaan ollut parempi lopetus mahtavan professorimme työuralle.

Kausi 2013 on aivan aluillaan ja uusi hallitus valittiin eilen. Hallitukseen saatiin mukaan yksi uusi naama, mutta edelleen toivottaisiin lisää uutta verta mukaan toimintaan. Tällä hetkellä ehdottomasti kuumin puheenaihe hallituksen kesken on Germanistipäivät 2013, jotka siis järjestetään täällä Joensuussa. Pohjatyöt on tehty ja tästä onkin hyvä jatkaa järjestelyjä. Tosin lisää järjestelijöitä kaivataan mukaan, että saadaan järkättyä parhaat germipäivät ikinä! :)

Seuraava kokous on jo ensi viikon keskiviikkona  16.1. klo 16.00 Humpan kahviossa. Sinne siis kaikki saksan opiskelijat mukaan. Ablaut tarjoaa uuden hallituksen kunniaksi herkkuja kokoukseen osallistujille.

Bis bald,
Henna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti