tiistai 29. tammikuuta 2013

Esittely: vpj & tiedotusvastaava

Hallo!

Esittelenpä nyt sit myös itseni paremmin, kun pj ja sihteeri oli kirjoittaneet kunnon esittelyt. :) Eli tuol aiemmassa postauksessa jo kerroinkin jotain, mutta kertaus ei oo ikinä pahasta..

Olen siis Henna, Ablautin nykyinen varapuheenjohtaja ja tiedotusvastaava (tai Stasi-meister, niinkuin hallitus mut nimes :D ) Opiskelen viidettä vuotta saksan kieltä ja kulttuuria. Sivuaineina on ruotsi ja opettajan pedagogiset. Joensuuhun eksyin 2008 Etelä-Pohjanmaalta ja hyvin tänne on kotiutunut. Asustelen kihlatun ja 12-viikkoisen cockerspanielin kanssa n. 7 kilsan päässä Joensuun keskustasta.  Vapaa-aika siis kuluu nykyään aika pitkälti koiran kanssa, mutta tykkään myös lueskella kirjoja, katella elokuvia ja käydä keikoilla.  Musamausta sen verran että oon vannoutunut metallin kuluttaja. Tapasinhan kihlattunikin metallifestareilla. :) Lempparibändejä on Mokoma, Sparzanza, Amorphis, Insomnium, Volbeat jne. Rammsteinia tietenkään unohtamatta. ;)

Ablautissa alotin tosiaan fuksivuoden keväällä käymällä kokouksissa ja erinäisissä tapahtumissa. Tammikuussa 2009 liityin hallitukseen Sopo-vastaavana ja sen jälkeen toimin 2010-2012 puheenjohtajana. Nyt sitten luovuin hyvillä mielin pj:n hommasta, kun siihen hommaan suostui ihana Elsa, joka varmasti hoitaa sen homman täysillä. Täysi luotto on Elsaan! :) Ens tammikuussa olis sit tarkotus nää hallitushommat jättää nuoremmille ja koittaa ite saada ne maisterin paperit käteen pikku hiljaa.

Tuo kuva on otettu kesällä 2011 Heidelbergissä. Olin tuon kesän Saksassa vaihdossa ja silloisen Ablautin hallituksen sihteeri ja kaverini jo fuksivuodelta, Katze, oli käymässä pari viikkoa Saksassa, joten tehtiin yhteinen päiväreissu Heidelbergiin ja Mannheimiin. Tarkotus oli katella nähtävyyksiä, mutta sade ajo meidät kaljalle.. :D

Tässäpä nyt tää vähän parempi esittely..

<3 : Henna

1 kommentti:

  1. Mie kattelinkin että onpas tuttu kuva ;) <3
    t. Katze

    VastaaPoista